Voittaminen ja häviäminen – vain elämää.

Voittaminen ja häviäminen ovat vain elämää. Harvat meistä osaavat päästä häviön pettymyksen tai raivon tunnekuohuista yhtä nopeasti kuin urheilijat. Kukaan kilpaurheilija ei jatkuvasti voita, vaan pettymykset ja häviöt kuuluvat urheilijan elämään. Tämä voiton ja häviön vaihtelu harjoittaa huippu-urheilijan itsehillintää ja tunteiden hallintaa. Siksi penkkiurheilija voi oppia tunne-elämätaitoja paljonkin seuratessaan kisoja läheltä kameran ja haastattelujen välityksellä. Kilpaurheilua seuratessa pääsee lähietäisyydeltä katsomaan ja myötäkokemaan elämässä tärkeitä taitoja, jotka urheilussa tulevat esille. Katselijat seuraavat kilpailijoita, eläytyvät kilpailutilanteeseen, jännittävät ja kokevat voiton iloa tai häviön pettymystä. Urheilijoita haastateltaessa meillä on mahdollisuus päästä mukaan lähietäisyydeltä urheilijoiden mielentiloihin ja nähdä kuinka kilpailija käsittelee voittoa ja pettymystä, usein vielä hengästyneenä kilpailusta. Jokainen penkkiurheilija voi oppia tunteiden käsittelytaitoja urheilijoilta, jotka ovat panostaneet paljon kilpailuihin, mutta koskaan voitto ei ole itsestäänselvää. Kilpailuissa voi tapahtua mitä tahansa, kuten näimme Lahden MM-kisoissa, kun norjalainen hiihtäjä kaatui Niskasen eteen ja näin kultahaaveet vaihtuivat pronssiin; suksien kanssa ylösnousu ei käy kovin nopeasti. Jokainen katselija pystyi lukemaan välittömän tunnereaktion Iivo Niskasen kasvoilta. Se oli voimakas suuttuminen ja pettymys. Haastattelussa hän oli kuitenkin jo hyväksynyt, että näin kävi. Sanoipa paiskanneensa kaatujan kättäkin. Hän osoitti tällä sen, että urheilussa voi sattua mitä vain, eikä kiukussa kannata jäädä vellomaan. Reilu peli on urheilussa tavoite, jonka oppiminen on tärkeää, jos mielii päästä kohtuullisessa ajassa tunnekuohusta jaloilleen. Toinen asia kokonaan on, miten pettymystä voi käyttää lisäämään motivaatiota voittoon. Näin Niskanen tekikin ja MM-kulta tuli 15 km:llä. Jokainen voi ottaa opikseen tästä. Tunteet on tunnettava ja ilmaistava ilman väkivaltaa. Niskanen ei siis esim. käynyt vastustajansa kurkkuun ja hakannut häntä vihan vimmassa. Tämä voisi olla vihan ja pettymyksen koston suora ilmaisu – ei mestarin taidonnäyte. Tunteen aidon tuntemisen ja vaarattoman ilmaisun jälkeen on aika ottaa järki mukaan käyttäytymiseensä ja ajatella eteenpäin menoa (ei kostoa esim., mikä olisi taakse katsomista). Vihanpito on energiaa, jonka ei kannata antaa myrkyttää muihin kilpailuihin valmistautumista. Mestari käyttää sitä viisaasti lisämotivaation lähteenä. Juuri näin Iivo Niskanen teki ja sai kultaa 15 km matkalla. Loistava suoritus tunteiden hallitsemisenkin mestarilta. Pettymyksestä ylipääsy nopeasti on taito, jonka jokainen urheilua seuraava voi pyrkiä omaksumaan. Samoin voittamisen riemu voi innostaa katselijaa pyrkimään omiin tavoitteisiinsa. Kaikki tämä draama on ”vain elämää”, minkä hyväksyminen on taito, jolle on käyttöä muussakin elämässä kuin urheilussa.